top of page

FLT RAVINTOVALMENNUKSEN KOKEMUKSIA

AKNE; nainen 17v.

"Sain suosituksen ihotautilääkäriltä ottaa aknen hoitoon ravitsemustuen, jotta oireiden juurisyy saataisiin selvitettyä. Ruokavaliosta poistettiin aluksi jonkin verran raaka-aineita, mutta positiivista oli se, että ruokavalio rakennettiin niin, että näin mitä voin syödä. Tuloksia alkoi tulla jo viikoissa, mutta sitten edistyminen hetkeksi pysähtyi ja lähdettiin selvittämään verikokein ruoka- aineyliherkkyyksiä- ja allergioita sekä minulta otettiin laajat Genova laboratorion ulosteanalyysit. Näistä saimme sitten lisää työvälineitä ja 6kk:n jälkeen iho on jo aika huippukunnossa ja koko ajan menee parempaan."

FIBROMYALGIA, REFLUKSI, IBS; nainen 55v.

"Sain suosituksen ystävältäni hakeutua Sirpan vastaanotolle. Ystäväni oli saanut apua ja olin luottavaisin mielin, että saisin myös itse apua moninaisiin ongelmiini. Minulla oli ollut kaikenlaista vaivaa jo pitkiä aikoja ja halusin saada elämäni takaisin sekä nauttia kivuttomasta elämästä. Ruokavaliossa otettiin huomioon kaikki terveydelliset taustatekijäni ja ruokavaliosta poistettiin aluksi kaikki mahdollinen haittaa tekevä. Olo alkoi helpottua jo viikossa ja mitä enemmän aikaa kului alkoi kehoni löytää tasapainoa. Nyt elämänlaatuni on jotain sellaista mitä en olisi voinut ajatellakkaan ja ruokavaliosta on löytynyt ne raaka-aineet, jotka eivät sovi keholleni ja vältän niitä. "

REFLUKSI, RAUDANPUUTE; nainen 47v.

"Olin kärsinyt refluksitaudista 20 vuotta ja nyt tilanne oli pahentunut niin pahaksi ettei siihen auttanut enää mikään. Vatsaa turvotti ja ruokailun jälkeen oli usein epämukava olo.  Sirpan avustuksella lähdimme taistelemaan kaikkia terveyshaasteitani vastaan suoliston hoito-ohjelmalla. Alku oli haasteellinen sillä närästys ei meinannut ottaa hellittäekseen.

Sirpa kaivoi lisää avaimia ongelmaan ja minulta otettiin ruoka-aine allergiat ja yliherkkyydet. Näiden tulosten avulla närästys saatiin kuriin ja myös varastorauta-arvoni alkoivat nousemaan, eivätkä ne koskaan olleet nousseet näin hyvin. Valmentaja selitti mikä oli ollut refluksin, suoliston kunnon ja anemian takana. Oireisiin pitää löytää juurisyy, jotta keho saadaan tasapainoon ja mukavana plussana pudotin painoakin mukavasti"

NÄRÄSTYS; nainen 58v.

"Närästys oli kulkenut kanssani 2 vuotta ja tuntui etten pystynyt syömään mitää ilman, että oireilisin. Mukaan kuvioihin astuivat myös vatsaoireet ja uniongelmat. Ruokayliherkyyksistä olin kärsinyt myös 10 vuotta. Oloni oli sietämätön. Sain tutultani suosituksen FLT Ravintovalmentajasta, jonka kanssa lähdettiin kartoittamaan tilannetta kokonaisvaltaisesti. Meni noin 12 viikkoa ennen kuin oloni alkoi selvästi kohentumaan. Pikkuhiljaa aloimme laajentamaan ruokavaliotani ja ilokseni huomasin, että ennen oireita aiheuttaneet raaka-aineet eivät tehnee enää kiusaa. Tiukka ruokavalio ja kärsivällisyys on nyt palkittu ja voin hyvin, vaikka toki joudun edelleen välttämään tiettyjä ruoka-aineita".

PÄÄNSÄRKY; nainen 50v.

"Olin kärsinyt päänsäryistä lapsesta asti, mutta nyt viimeiset 2 vuotta ne olivat läsnä lähes päivittäin. Migreeniä minulla ei oltu todettu ja olin kokeillut kaiken mahdollisen, jotta pääsisin eroon päänsäryistä. Kaikki kokeilut eivät kuitenkaan olleet tuoneet muutosta kuin hetkellisesti. Omasta mielestäni myös ravitsemus oli aika hyvässä kunnossa. Lääkärit eivät tähän olleet keksineet diagnoosia eikä lääkettä. FLT Ravintovalmentaja lähti tilannettani selvittämään ja lopulta päänsärkyjen syy selvisi. Joudun toki olemaan tiukalla ruokavaliolla, mutta elämänlaatuni parani ja voin elää oireetonta elämää".

ATOPIA; nainen 22v.

 

"Minulla oli ollut atopia lapsesta asti, mutta käsien ihottuma alkoi häiritsemään ja koin niistä suurta hoitoväsymystä, joka vaikutti harmillisesti päivittäin elämääni. Olin kärsinyt käsien ihottumasta 4 vuotta ja halusin saada ne kuntoon. Ihotautilääkärini suositteli, että pitäisi katsoa myös ravitsemus kuntoon, josta saattaisi selvitä oireiden aiheuttaja. Tällöin hakeuduin FLT Ravintovalmentajalle. Ruokavaliostani eliminoitiin kaikki mahdolliset oireiden aiheuttajat ja jo viikossa käsien kunto parani. Viikkojen edetessä ihottumat käsistä lähtivät kokonaan ja nyt tiedän mitkä raaka-aineet oireet aiheuttivat ja vältän niitä ruokavaliossani".

UMMETUS, VATSAN TURVOTUS; mies 49v.

"Vatsani kanssa oli aina ollut ongelmia ihan nuoruudestani lähtien. Vatsaongelmiani oli tutkittu laajasti lääkärissä ja siellä todettiin paksusuoleni olevan pitkä, divertikkeleitä löytyi. sekä sain IBS diagnoosin.  Urheilin ja söin säännöllisesti, mutta silti haasteet vatsan kanssa jatkuivat. Olo oli tukala ja kaikki konstit olin mielestäni kokeillut, mutta silti vatsa oireili. Onneksi löysin FLT Ravintovalmentajan ja otin häneen yhteyttä. Ruokavalioni laitettiin kuntoon ja tänä päivänä suolistoni toimii päivittäin eikä vatsan turvotuksia enää ole. Muutokset ruokavalioon olivat loppujen lopuksi aika pieniä, mutta todella merkittäviä".

PAINONPUDOTUS, TURVOTUS, UMMETUS; nainen 58v.

Perusterve nainen, jonka ruokailut näyttivät olevan alku kartoituksessa aika kivassa kunnossa, mutta jotain oli kuitenkin vialla. Asiakas oli ollut sokerihiiri, mutta oli jättänyt makean 2 vkoa ennen vastaanotolleni tuloa. Ruokavalio tehtiin asiakkaan taustat ja tavoitteet huomioiden ja matka alkoi, mutta ongelmilta ei vältytty. Paino ei lähtenyt putoamaan ja vatsan toiminta takkuili edelleen. Tässä vaiheessa otetaan käyttöön lisää työvälineitä ja aloin etsimään vieläkin syvemmältä ongelmien aiheuttajaa. Suolisto lähti kunnolla toimimaan vasta 7 vkon jälkeen ja syy selvisi matkan varrella. Paino lähti myös putoamaan, mutta se taas tapahtui, kun hormonikorvaushoito jätettiin pois ja kuumia aaltoja hoidettiin luonnollisesti hormonien tasapainoittamisella. 

RIPULI, UNETTOMUUS, T2D, VYÖRUUSU nainen 74v.

"Olin kärsinyt löysästä vatsasta jo kauan ja aina piti miettiä mihin ja milloin voi lähteä, että WC-tilat olisivat lähellä. T2D oli myös puhjennut 74-vuotiaana ja verensokerit heittelehtivät aika lailla. Ruokahalua ei oikein ollut ja syöminen oli vähäistä ja sen sisältö vaihtelevaa.

Unikin oli huonoa sillä en saanut nukutuksi. Olin miettinyt jo kauan, että ottaisin yhteyttä tuttujeni suosittelemaan FLT Ravintovalmentajaan Sirpaan, mutta en saanut vain aikaiseksi enkä oikein uskonut, että ravinto voisi auttaa minua ongelmissani. Toisin kuitenkin kävi.

Jo viikon ruokavalion noudattamisen jälkeen vatsa oli rauhoittunut ja verensokeriarvot lähteneet laskuun...olin ihmeissäni ja silmäni avautuivat jo viikon kuluessa. Otin kuukauden valmennuksen, jonka jälkeen verensokerini olivat normalisoituneet, ripulista ei tietoakaan, vyöruusu tullut hieman paremmaksi ja uneni oli normaalia. Koin aikamoisen elämänmuutoksen ja vielä näin lyhyessä ajassa...olin kyllä aika ihmeissäni mitä oikea ravinto ja minulle katsotut ravintolisät saivat aikaan. "

REUMA; nainen 27v.

"Minulla todettiin selkärankareuma v.2020 sekä olin kärsinyt suolisto-ongelmista pari kymmentä vuotta. Verinen uloste viikoittain, alakuloisuus ja kivut saivat minut hakemaan apua FLT Ravintovalmennuksesta sillä itse olin neuvoton oireideni kanssa. Olin itsenäisesti yrittänyt saada apua vegaanisesta ja gluteenittomasta ruokavaliosta, mutta en saanut tästä apua omin avuin. Kun olin noudattanut ruokavaliota kaksi viikkoa huomasin kipujen jo lieventyneen. Oli hassua, kun aamukankeus, lonkkien kivut sekä polvien säryt olivat häviämässä. Neljän viikon jälkeen verinen uloste oli jäänyt historiaan ja kivut häipyneet. Ruokavalion tueksi minulla oli myös ravintolisiä käytössä. Olin saanut terveyteni takaisin ja voisin elää taas täysipainoista elämää. Toki tiedän, että entiseen ruokavalioon en voi palata, joten tämä on loppuelämän muutos ruokavalion saralla."

PMS; nainen 39v.

"Viime syksynä huomasin, että tiettynä aikana kuukaudesta olin todella alakuloinen ja kroppani oli turvonnu. Turvotuksen kanssa olisin ehkä pystynyt elämään, mutta iloisena ihmisenä selittämätön alakuloisuus vaivasi, vaikka se kestikin vain muutaman päivä. Myös makean himo oli uskomaton eikä itsekuria ollut. En pitänyt siitä epämiellyttävästä olosta joten halusin saada apua olotilaani. En edes itse aluksi tajunnut, että oireet olivat selkeitä PMS- oireita. Ruokavaliona oli kunnossa joten ihmettelin, että miten näin voi käydä. Vastaanotolla selvisi kuitenkin syy tähän ja sain apua oireisiini. Nyt en ole enää kärsinyt alakuloisuudesta ja turvotuksesta ja se mikä ihmetyttää kuinka pienillä teolla voi muuttaa niin paljon elimistön toimintaa."

SUOLISTOVAIVAT; nainen 56v.

"Halusin muutosta olotilaani, jota vaivasi turvotus, päänsärky, väsymys ja raskas olo. Olin itse hieman neuvoton aikaisemman ruokavalioni suhteen sillä, vaikka noudatin maidotonta ruokavaliota ja kuvittelin syöväni suht terveellisesti oli oloni tukala. Aloitin uuden systeemin ruokailujeni kanssa ja jo viikossa huomasin muutoksia vatsani kanssa. Kahden kuukauden aikana elämäni on muuttunut paljon sillä vatsani toiminta on saatu tasapainoon, energisyys on palannut sekä siinä sivussa painoakin on pudottunut 7,1kg. Ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa ja mielekästä."

PAINONPUDOTUS; mies 53v.

"Tavoitteenani oli saada painoa pois -10kg sekä verenpaine laskemaan.

Aikaisemmin en tiennyt millä tyylillä painoa saisi tippumaan, vaikka tiesin kuitenkin terveellisen ruoan tärkeyden painon pudotuksessa. Ongelma oli ehkä se, että kuinka paljon ja usein voisin syödä mitäkin (proteiinit, hiilihydraatit, rasvat). Ilokseni huomasin uuden ruokavalion toteuksen olevan helppoa sillä seurasin vain annettuja ohjeita eikä nälkää tarvinnut edes nähdä. Kahdessa kuukaudessa pääsin yli tavoitteeni eli painoa tippui 11,8 kg. Nyt tiedän, että syömällä hoikistuu, kunhan vain valitsee oikeita raaka-aineita lautaselleen".

DIABETES, PAINONPUDOTUS; nainen 70v.

"Halusin löytää ruokavalion, joka tukisi diabeteksen hoitoani sekä saada painoa hieman alas. Kävimme läpi verikokeitani ennen ruokavalion aloittamista, jossa viitearvojen ulkopuolella oli mm. osa maksa-arvoista, kilpirauhasarvot sekä epätasapainoa sokeri arvojen kohdalla. Kahden kuukauden jälkeen muutosta oli jo tapahtunut positiiviseen suuntaan ja uusissa verikokeissa kävin noin kolmen kuukauden jälkeen (ruokavaliota edelleen noudattaen), jossa maksa-arvot olivat laskeneet viitearvojen sisäpuolelle, kilpirauhas arvot parantuneet sekä verensokeri paremmin tasapainossa. Painoakin oli tippunut lähes 10kg:a  kolmessa kuukaudessa".

UNETTOMUUS, LIHASHEIKKOUS; nainen 40v.

"Halusin päästä parempaan kuntoon sillä minua häiritsi unettomuus, lihasheikkous sekä olisi ollut mukavaa, jos painokin tippuisi muutaman kilon. Tavoitteenani oli siis kokonaisvaltainen hyvinvointi. Olin mukana kahden kuukauden ravintovalmennuksessa, jonka aikana elämäni muuttui todella paljon. Pitkään kestänyt unettomuus saatiin kuntoon, lihasten palautuminen oli muuttunut merkittävästi, painoa saatiin pois sekä voin kokonaisvaltaisesti todella hyvin. En olisi ikinä uskonut, kuinka paljon syömälläni ruoalla on merkitystä näiden asioiden korjaamiseen".

EPÄMÄÄRÄISET SUOLISTOVAIVAT; nainen 27v.

"Olin turhautunut vatsani turpoamiseen, joka reagoi lähes kaikkeen syömääni ruokaan vaikka olin karsinut ruokavalioni gluteiinittomaksi ja vältin turvotusta aiheuttavia raaka-aineita. Halusin voida hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisesti.Ruokavalioni viilattiin kuntoon jolla rauhoitettiin suolistoni ja rakennettiin suolistoon uutta mikrobistoa. Aluksi kroppa tuntui menevän jumiin, mutta kolmen viikon jälkeen alkoi muutoksia tapahtumaan ja olotila oli mahtava. Siinä sivussa painoakin tippui mukavat 8,5 kg".

PAINONPUDOTUS; nainen 56v. 

"Tavoitteenani oli painonpudotus sekä yleisen vireystason lisääminen. Ikuisena laihduttajana ihmeellistä oli, että syömällä hoikistuin sekä motivaatio lisääntyi aina, kun näki painon laskeneen. En kokenut olevani dieetiillä, sillä ruokavaliooni kuului kaikkea monipuolisesti. Nyt 14 kg hoikempana olen elämäni kunnossa. Nyt ymmärrän ruokavalion ja dieetin eron, ruokavaliossa tulokset ovat pysyvämpiä. Ruokavaliota noudatan edelleen, mutta toki välillä nautiskelen myös esim. makeista herkuista enkä pode siitä huonoa omatuntoa, jota aiemmin oli".

UNIAPNEA; mies 67v.

"Olin kärsinyt uniapneasta useita vuosia ja nukkunut CPAP- laitteen kanssa 5 vuotta. Ruokavalion muutoksella painoa tippui 10 kg ja pääsin samalla eroon CPAP-laitteesta. Kaikki tämä tapahtui noin 3:ssa kuukaudessa. Nykyään paino on pysynyt vakiona ja noudatan edelleen ruokavaliota. Olo on virkeä ja liikkuminen mielekkäämpää kuin ennen".

IBS; nainen 22v.

"Olin tiennyt mitä minun olisi tullut välttää, mutta itsenäisesti kaikki oli vain hankalaa, kun kaikki tuntui olevan kiellettyä. Ravintovalmennuksessa määriteltiin kaikki mitä sain syödä, joten se tuntui paljon miellyttävämmältä tavalta lähestyä IBS:ää.
Oikeilla ohjeilla IBS saatiin hallintaan eikä vatsaoireita enää ollut".

IBD; mies 42v.

"Minulla oli todettu crohnin tauti sekä osteoporoosi. Olin vuosia tuskaillut näiden ongelmien kanssa, jotka vaikuttivat merkittävästi elämänlaatuuni. Myös vireystaso oli hukassa, kärsin univaikeuksista sekä nivelsäryt häiritsivät. Olin 2 kuukauden ravintovalmennuksessa, jossa crohnin taudin oireilut saatiin kuriin, vireystaso kasvoi, nivelsäryt hävisivät sekä lisäbonuksena tukkakin alkoi taas kasvamaan".
 

​




6A42E507-F8F4-4B47-ACE5-07331D0B7BB9.jpeg
2C9871C0-7FDE-4103-907D-F08CF5E284E1.jpeg
A6FFDEDE-ED5E-478F-BD6B-CD5DAF8E7AC7.jpeg
ginger-1738098_1920.jpg
162EB9EA-B080-4691-AAB5-1197F358191A.jpeg
honey-352205_1920.jpg
vegetables-2485055_1920.jpg
pickled-6506913_1920.jpg
heart-1192662_1920.jpg
FitFood 22 NETTIKOKOISET Sielukas Media (15 of 30).jpg
FitFood 22 NETTIKOKOISET Sielukas Media (25 of 30).jpg
Seafood Soup_edited.jpg
bottom of page