Iho on ihmisen isoin elin ja sen hyvinvointi kuvastaa aika pitkälti myös suolistomme tilannetta. Yleisimmät iho haasteet asiakkaillani ovat ihon kuivuus, erilaiset näppylät, atopia ruusufinni ja akne. Ravitsemushoidolla on mahdollista saada tilanne tasapainoon ja oireettomaksi.
Olen itse kärsinyt aikoinaan ruusufinnistä, josta lähti tarinani kohti tätä ammattiani.
Noin 10 vuotta sitten minulle puhkesi ruusufinni ja kolmen pitkän antibioottikuurin jälkeen olin lopen kyllästynyt ja halusin saada ihoni kuntoon. Lähdin etsimään tietoa miten ruusufinnistä voisi päästä eroon, mutta tietoa oli niukasti. Samaan aikaan myös suolistoni oireili joten erilaisten päätelmien jälkeen tulin siihen tulokseen, että suolistoni pitää saada kuntoon sekä otin tueksi mahdollisimman luonnollisia ihonhoitotuotteita. Vielä tänä päivänäkin ihonhoito rutiineihini kuuluvat samat tuotteet. Kasvovoiteet välillä muuttuvat.
Aamulla pesen kasvoni vain vedellä, kosteusvetenä käytän laimennettua luomu omenaviinietikkaa, jonka jälkeen laitan kasvovoidetta, joka usein on Olivia Kleinin tuotesarjasta. Illalla pesen kasvoni oliiviöljysaippualla, kasvovetenä sama kuin aamulla sekä voide taas Olivia Kleinistä. Pidän myös kehäkukkavoiteesta.
Erilaisten iho-ongelmien taustalla on aina suolisto sekä usein asiakkaalta löytyy myös
ruoka- aineyliherkkyyksiä. Suoliston mikrobiomi pitää aina myös korjata.
Taustalla on usein:
- dysbioosia
- ravinnon riittämätön pilkkoutuminen
- rasvahappojen epätasapaino
- ravintoaineiden puutos
- väärät ruokailutottumukset
Helpot vinkit ihon hyvinvointiin:
- käytä laadukkaita rasvahappoja kuten camelina-, hamppu-, pellavasiemen- ja oliiviöljyä.
- juo riittävästi puhdasta vettä
- pidä huoli, että suolistosi toimii päivittäin
- vältä sokeri- ja valkojauhotuotteita
- nauti päivässä runsaasti eri värisiä kasviksia ja marjoja
Iho-ongelmien hoito on pitkäjänteistä ja aikaa vievää, mutta on kaiken vaivan väärti❤️
Comentarios